Koirankakkojen keräily on viime vuosina herättänyt entistä laajempaa kiinnostusta. Ei ole tavatonta nähdä kaduilla ahkerasti kakkapussejaan täyttäviä keräilijöitä tai pienillä lipuilla merkattuja aarteita. Varsinkin näin keväisin lumen alta voi paljastua kakkoja, jotka muutoin olisivat jääneet tyystin huomaamatta.
“Ennen harvinaisempien rotujen kakkoja joutui hankkimaan ulkomailta asti. Nykyään harrastus on entistä helpompaa”, toteaa Suomen koprotelistit ry:n puheenjohtaja Markku Ruskonperä ja tutkailee maasta juuri poimimaansa kikkaretta luupin avulla.
Kikkare paljastuu tavanomaiseksi villakoiran jätökseksi ja päätyy poistoon. Näin tapahtuu usein kuiville kikkareille, sillä kakkakeräilyssä kuivuminen on ongelma.
“Merkittävin puutteeni on tällä hetkellä bullterrierin ripuli. Hyvin säilyneet ripulit löytyvät useimmiten asfaltilta, toisinaan jopa sisätiloista”, Ruskonperä kertoo ja esittelee suihkepulloa, jonka avulla kuivahtanutkin uloste saadaan vielä sopivan löysäksi.
Keväinen kakkakierroksemme tuo Ruskonperän mieleen koomillisen sattumuksen: “Eräänä keväänä lumesta pilkotti harvinaisen sileäkoosteinen, muutamia sattumia sisältävä mysteerikakka. En pystynyt päättelemään mille rodulle ominaisesta ruokavaliosta oli kyse. Muoto ja viskositeetti viittasivat ennestään tuntemaatomaan suolistotyyppiin. Olin haltioissani. Oliko tämä vihdoin löytö, joka nostaisi minut kakkalegendojen joukkoon? No, lopulta tajusin, että kyseessä olikin vain puoliksi syöty Snickers-patukka.”
Keräilyyn kannustava kevätilma ei ole ainoa syy koprotelian suosion nousuun. Ruskonperä kiittelee myös nykyistä hallitusta, sillä sen jäljiltä yhä useampi asia muuttuu paskaksi.
Kommentoi